Nyt onkin pääsiäisen takia vähän pidempi tauko kurssista, ihan kiva toisaalta, saa keskittyä etenemään kirjoissa enemmän kotona. Ensi viikolla onkin jo ensimmäinen välikoe, jaiks! Vaikka esim. teoriasta onkin ihan hyvä fiilis tähän mennessä, en silti osaa asioita vielä täysin tarkasti sanoa ja monia pikkujuttuja tuppaa unohtumaan. Ainakin aiemmin pykälän tarkastajat on ollu aika tarkkoja noiden kanssa (niinkun pitääkin olla!) joten hirvittävän suuria odotuksia ei ole kokeesta. Ja varsinkin kun siihen tulee jonkinverran immateriaalia mukaan! Sitä pitääkin rueta käymään tarkemmin läpi, tällä hetkellä en siitä varmasti suurempia osaisi kertoa. Tai ainakaan sillä tarkkuudella millä pitäisi!
Nojaa, eihän tässä ole kun kaksi viikkoa takana, tässä vaiheessa jos on jo jonkinlainen kokonaiskuva kirjoista ja aiheista, mielestäni se kyllä riittää. Pikku hiljaa sitä saa kirjoista paremmin ja paremmin kiinni ja siinä niitä yksityiskohtiakin jää mieleen. Ei tässä todellakaan mikään hätä ole vielä.
Voi muuten olla että tää postaustahti vähän hidastuu kevään mittaan, vaikka tää kirjottelu on kyllä kiva tauko lukemisesta, on sitä tekemistä muutenkin kun pitäs kämppää siivota ja ruokaa tehä tauoilla. Saa nyt nähä miten fiilikset menee. Varotuksen sanana vaan :D
Nyt rupeen vääntään ruokaa seuraavista aineksista ja sitten kai sitä pitäs palata kirjojen ääreen. Jollen päädy kattomaan jaksoo House of Cardsia eka!
Ette kyllä ikinä arvaa mitä täällä tänään syödään! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti