Eli ensin siitä työhaastattelusta eilen. Mua rupes tietty jännittämään mitä lähemmäs se tuli ja kävelin sinne ihan paniikissa. Infotilaisuuden jälkeen jouduin oottamaan jonkun 20 minuuttia omaa haastattelu vuoroo ja täytyy sanoo että sydän pamppaili aikamoista vauhtia siinä istuessa. Heti haastattelun jälkeen oli olo että se meni ihan jees, yhessä kohdassa vähän jäädyin, mutta kai ne haastattelijatkin ymmärtää että jännittää. Nyt kuitenkin mitä enemmän mietin sitä haastattelua, sitä huonommin musta tuntuu että se meni. Oon käyny läpi paremmat vastaukset jokaikiseen kysymykseen ja mitä enemmän käyn läpi sanomiani vastauksia, sitä tyhmemmältä ne kuulostaa. Oisinpa miettiny etukäteen vastauksia kaikkiin kysymyksiin enemmän sen sijaan, että luotin vaan siihen että oon hyvä haastatteluissa. Eipä vaan voi enää tehdä asialle mitään, joten parempi yrittää unohtaa se kokonaan ja toivoo vaan että haastattelija kuitenkin näki jotain sen sönkötyksen takana. Pitää yrittää olla positiivinen siihen asti, kunnes jotain kuuluu. Fingers crossed!
 |
| Nami nami! |
Ennen eilisen luentoo kävin Unicafeessa syömässä vähän hernekeittoo ja pannaria. Sitten tuskailinkin tosi täyden vatsan kanssa luennon ensimmäisen puolikkaan, ensi kerralla pitää muistaa syödä vähän vähemmän niin jaksaa keskittyä! Luento oli ihan mielenkiintonen taas, mutta niinkun varmaan jo sanoin, oikeusteoria ei kuulu lempi aihealueisiini. Täytyy sanoa, että onneksi tuli sitä kuitenkin luettua valintakokeeseen pari vuotta sitten, muuten en pysyisi luennoilla kärryillä. On sen verran korkealentoista asiaa normaaleihin oikeustieteen kursseihin verrattuna. Oikeushistoriastakin tuntuu olevan hieman hyötyä kun seikkaillaan oikeuspositivismin ja luonnonoikeuden mukana. En ois kyllä uskonu että hissa tulee joskus vielä käyttöön, mutta niin sitä vaan elämä yllättää!
Tänään koko aamupäivä meni ensin sängyssä, sitten sohvalla katsoen Vampire Diariesia. Kyllä siinä jännitystä piisaa, onneks ei ole kun puolikas kausi kiinni otettavaa enää, sitten on pakko keksiä muuta tekemistä kun uusia jaksoja tulee vain kerran viikossa!
Sain mä sentään molemmat pesukoneet pyörimään ja imuroin taas lattiat pikasesti. Kyllä sitä hiekkaa vaan tuppaa kertymään jo muutamassa päivässä hillittömät kasat ympäri kämppää tuon karvasen kaverin mukana. Mistä tulikin mieleen, oon niin ylpee itestäni, sain raahattua itteni JUOKSUlenkille tänään! Jopa tein vähäsen lihaskuntoo sen jälkeen. Toi juoksulenkki (hyvä on, hölkkäily ja kävelylenkki!) pitää kyllä ottaa tavaksi, sen verran kivaa se on kun saa ahterin ylös ja juoksukengät jalkaan.
Tykkään yleensä tehä lihaskunnot tai muut jumppailut kotona jonkin ohjelman mukaan, ei tarvi suuremmin miettiä ite mitä liikkeitä tekee. Ongelma vaan siinä on ollu, että ensin innostun urheilemaan ihan täysillä pari viikkoa ja sitten se into lässähtää ja en jaksaa likauttaa evääkään taas pariin viikkoon. Sitten taas puree joku toinen urheilukärpänen ja etin uuden ohjelman, jota seuraan taas sen ruhtinaaliset muutamat viikot. En vaan jaksa jatkaa sitä loppuun kun motivaatio loppuu ja se ohjelma on jo nähty. Pitäs yrittää vähän löysätä sen älyttömän "nyt teen tän ohjelman loppuun ja sit voin sanoo että oon alusta loppuun raatanu sen!"-asenteen kanssa ja tehä sitä mikä tuntuu kivalta. Tuntuu vaan niin vaikeelta valita treenejä eri ohjelmista ja sekotella niitä ties miten. Ihan kuin se olis joku häpäistys niitä ohjelmia kohtaan! Mutta tällä tavalla ehkä kiinnostuskin jatkuis pidempää, kun jos ei jaksa tehdä sitä punnerrus-leuanveto ohjelmaa tänään niin tekee vaikka tolla NTC:lla (Nike Training Club) jonkin käsipainotteisen ohjelman. Kun vaan pääsisin siitä ajatuksesta irti, että ei oo pakko tehä sitä koko 60-90 päivän ohjelmaa järjestyksessä vaan on ihan ok valita parhaat päältä ja tehä mitä huvittaa. Kyllähän se kunto paranee, sama se mitä tekee. Näin ainakin alkuvaiheessa, sitten kun sillä rupee olemaan väliä kehityksen kannalta, varmaan motivaatiokin olis siinä tasossa että ohjelman suoritus onnistuis. Pitää nyt vaan myöntää että mitä todennäköisemmin mä en tule mitään ohjelmaa saamaan loppuun parin seuraavan vuoden aikana, ja yrittää työstää vaan niitä motivaatio ongelmia. Pienestä se suurikin on lähtenyt liikkeelle.
Enpä nyt jaksa sen enenpää, maha rupee kurnimaan treenin jäljiltä niin parempi mennä loihtimaan taas jälleen kerran jotain syömistä. Viimesen kuvan vasemmalla löysin netin syövereistä ja se kyllä niin kuvaa meidän Maxia. Laitoin viereen vertailukuvan. Ja toi on siis ihan perusnukkuma-asento meidän pojulle. En tajuu miten tolleen voi olla mukava nukkua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti